Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran
Olet todella viisas, elät vain hetken verran
Seisoessaan lumen peittämällä haudalla hän viimein ymmärsi.
Sinä hetkenä hän käsitti ensimmäistä kertaa, ettei Mikael tulisi enää koskaan takaisin.
Pimeä maailma oli vienyt ainoan tärkeän asian hänen elämästään.
Mikään ei enää merkinnyt mitään, kaikki oli turhaa,
musta, hyinen vesi velloi hänen sisällään.
Vaikka hän oli koko ajan tiennyt, ettei saisi pitää Mikaelia kauaa lähellään,
että joutuisi luopumaan rakkaimmastaan pian.
Mutta hän sulki sen mielestään ja keskittyi vain rakastamaan.
Maailma on hirvittävän epäreilu, sen hän oli saanut kuulla moneen kertaan.
Ja vasta nyt hän pystyi todella käsittämään, mitä se tarkoitti.
Me pystyisimme toisillemme ihmeen tekemään,
jos sinä pystyt niin kuin minä pystyn näkemään
Hän ei ikinä, ikinä unohtaisi,
kuinka Mikael oli jotain niin uskomattoman kaunista tuona yönä.
Silkkiset hiukset, hoikka vartalo, kosteat lanteet,
Mikaelin pehmeät huulet hänen omillaan.
Mikään muu ei tuntunut miltään, mitään muuta ei ollut.
Vain he kaksi torjuvaa ulkomaailmaa vastaan
ja sanoinkuvaamaton hyvänolon tunne.
Kun hän näki ensimmäistä kertaa unta pojasta
ja heräsi lakanat märkinä
hän häpesi itseään, pelkäsi.
Mutta hän tiesi sisimmässään, ettei se ole väärin.
Se on vain jotain käsittämättömän kaunista.
He tapasivat toisensa kunnolla ensimmäisen kerran lokakuussa.
Silloin oli kylmää, he seisoivat kaatosateessa koulun pihassa.
Aiemmin he olivat vain tyytyneet haaveilemaan toisistaan kaukaa.
Minä tarttuisin sinuun kysymättä, minä pelkäisi sinussa en olla
Minä tarttuisin sinuun kysymättä, minä pelkäisi sinussa en olla
Kummatkin olivat ujoja ja niin kauhean yksinäisiä,
kaipasivat toisen hellää kosketusta.
Hän värisi, huulet sinersivät.
Mikael katsoi häntä ja hymyili.
Kietoi hänet lämpimään syleilyynsä, suojeli kaikelta.
Antoi takkinsa ja suudelman hänen sinisille huulilleen.
Antoi itsensä kokonaan hänen omistukseensa.
Oli niin kaunis, ja älykkäämpi kuin kukaan.
Todella, todella kaunis.
Ja nyt Mikaelia ei enää ollut.
Niin hän itki, itki, ja kyyneleet kuolivat mustalle marmorille.
Kommentit